PEO, 68: ”MAKEANHIMO ON POISSA JA ITSELUOTTAMUS ON PARANTUNUT”

68-vuotias Per-Ola ”Peo” Nilsson jäi hiljattain eläkkeelle, mikä on johtanut sokerin saantiin enenevissä määrin – ja sitä kautta myös vahvempaan makeanhimoon. Vain muutaman kuukauden Metaburnin käytön jälkeen sokerihammasta ei enää kolota ja vartalo tuntuu kevyemmältä.

– Minulla on monia kiinnostuksen kohteita ja yleensä teen pitkiä pyörälenkkejä aamuisin, mutta kun jäin eläkkeelle noin vuosi sitten, aloin syömään enemmän suklaata, mikä sai makeanhimoni kasvamaan, Per-Ola kertoo.

Kovan makeanhimon vuoksi Peon oli vaikeampi ylläpitää ravitsevaa ja monipuolista ruokavaliota, minkä seurauksena hän lihoi ja hänellä oli vähemmän energiaa.

EI ENÄÄ SAMANLAISTA makeanHIMOA

Peo törmäsi Metaburniin netissä ja päätti, että se olisi kokeilun arvoinen.

– Olen käyttänyt Metaburnia noin puoli vuotta ja aloin huomata vaikutuksen jo parin kuukauden kuluttua. Makeanhimo on poissa, enkä tunne enää samanlaista tarvetta syödä makeisia ja juoda viiniä.

Kun makeanhimo katosi ja aineenvaihdunta kiihtyi, Peon oli helpompi muuttaa ruokailutottumuksiaan ja vähentää sekä suklaan että alkoholin saantiaan.

– Voin silti joskus nauttia makeisista tai lasillisesta viiniä, sillä on tärkeää muistaa hemmotella itseään. Mutta sen sijaan, että sokerihammasta kolottaisi jatkuvasti, nyt minä hallitsen ja päätän, milloin herkuttelu tapahtuu.

PAREMPI ITSEVARMUUS

– Metaburn on tehnyt arkeni vähän helpommaksi ja olo on paljon kevyempi. Se on kohottanut itsevarmuuttani, mikä on myös parantanut seksielämääni.

Sekä kehon että mielen positiiviset muutokset ovat johtaneet siihen, että Peo todella suosittelee Metaburnia niille, jotka haluavat ylläpitää normaalia verensokeritasoa ja hillitä makeanhimoa.

–Olen erittäin tyytyväinen ja jatkan Metaburnin käyttöä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

PAINONHALLINTAAN

Metaburnista on tullut myydyin ravintolisä painonhallintaan, koska se sisältää kromia, joka auttaa ylläpitämään normaalia verensokeritasoa. Lisäksi Metaburn antaa keholle myös 350 mg Camellia sinensistä, joka auttaa edistämään rasvanpolttoa, painonhallintaa ja ruokahalun vähentämistä, sekä 50 mg chiliä ja 200 mg Wakame-uutetta.

Kromi auttaa ylläpitämään normaalia verensokeritasoa, millä voi olla vaikutusta makeanhimoon. Wakame voi vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan ja vähentää ruokahalua.

Vakaa verensokeritaso voi helpottaa makeanhimoa ja painonhallintaa.

Metaburn EI auta vähentämään halua juoda alkoholia.

Metaburn sisältää myös useita tärkeitä B-vitamiineja:

  • B1-vitamiini (tiamiini), joka edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa.
  • B2-vitamiini (riboflaviini), joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
  • B3-vitamiini (niasiini), joka edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä vähentää väsymystä ja uupumusta.
  • B5-vitamiini (pantoteenihappo), joka edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä vähentää väsymystä ja uupumusta.
  • B6-vitamiini, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
Metaburn form #1

Testaa Metaburnia 60 päivää

Sinut ohjataan tilauslomakkeelle, joka on esitäytetty puhelinnumeroasi koskevilla tiedoilla, ja josta voit lukea lisää tilauksesta ja ehdoista. Et tilaa vielä mitään.

Mitä tapahtuu, kun tilaat?

I päivä

Tilaa helposti ja kokeile 60 päivää puoleen hintaan.

5-7 päivää

Nopea toimitus. Ilmainen postitus. Huomaamaton paketti.

30 päivää

Kerro meille 30 päivää ennen uutta toimitusta, jos et halua uutta lähetystä. Seuraava toimitus näkyy laskulla.

60 päivää

Saat uuden 4 kuukauden kulutusta vastaavan lähetyksen hintaan 19,75 EUR per kuukausi (yhteensä 79 EUR).

Mitä tapahtuu, kun tilaat?

I päivä

Tilaa helposti ja kokeile 60 päivää puoleen hintaan.

5-7 päivää

Nopea toimitus. Ilmainen postitus. Huomaamaton paketti.

30 päivää

Kerro meille 30 päivää ennen uutta toimitusta, jos et halua uutta lähetystä. Seuraava toimitus näkyy laskulla.

60 päivää

Saat uuden 4 kuukauden kulutusta vastaavan lähetyksen hintaan 19,75 EUR per kuukausi (yhteensä 79 EUR).