TUULAN RENTO MATKA KOHTI IHANNEPAINOA-PAINO TIPPUU 90 KILOSTA ALASPÄIN

Tuula painoi nuorempana vain 63 kiloa. Mutta kun paino nousi 90 kiloon, tunne oli kauhea, eikä hän tiennyt mitä tehdä.

Tuula söi melko normaalisti ja oli suhteellisen aktiivinen liikkumaan, mutta iän myötä ylipainosta oli uskomattoman vaikea päästä eroon. Edes äärimmäiset dieetit, kuten 8:16-paasto, joka koostuu pätkäpaastosta ja ruokailun jaksottamisesta, eivät auttaneet riittävästi.

HYÖDYLLINEN PUHELU

”Kun olin painavimmillani tämän vuoden helmikuussa, sain puhelun Metaburnilta. Silloin olin juuri käynyt puntarilla ja olin hyvin tyytymätön painooni, joten sanoin kyllä tarjoukselle, Tuula kertoo.

Nyt hän on saanut kolme lähetystä Metaburnia ja on laihtunut yhteensä seitsemän kiloa.

”Otan kapselit puoli tuntia ennen aamiaista joka ikinen aamu ja olen todella huomannut vaikutuksen. Vatsani on paljon pienempi, joten jopa kengännauhojen sitominen on nyt helpompaa”, hän naurahtaa.

HELPPO PAINONPUDOTUS

Tuula on myös menettänyt paljon rasvaa leuan alta eli kaksoisleuka alkaa olemaan historiaa ja hänen kehonsa tuntuu paljon kevyemmältä.

Metaburn tarjoaa elimistölle terveellisiä, luonnollisia vaikuttavia aineita, kuten kromia ja wakamea, joilla on dokumentoituja vaikutuksia verensokeritasoon, makeanhimoon ja rasvanpolttoon.

”Jo ensimmäisen Metaburn-paketin aikana laihduin ainakin 2-3 kiloa, vaikka söin aika normaalisti”, Tuula kertoo, ja paljastaa syöneensä välillä jopa jäätelöä. Hän ei halua ottaa ylimääräistä stressiä painonpudotuksesta.

YLIPAINOSTA VOI PÄÄSTÄ EROON

Mutta silti hän haluaa korostaa, että laihduttaminen on myös kovaa työtä:

”On tärkeää ymmärtää, miten vakavaa ylipaino voi olla terveydelle, jotta voidaan tehdä oikeita valintoja”, Tuula sanoo. Siksi hän suosittelee Metaburnia myös kaikille ystävilleen, jotka haluavat tehdä jotain painolleen.

”Toivon, että he saavat yhtä hyviä tuloksia kuin minä!

Haluatko sinäkin kokeilla Metaburnia, joka auttaa rasvanpoltossa ja verensokerin tasaamisessa ja hillitsee makeanhimoa? Tilaa oma kokeilupakettisi täältä:

metaburn boks

KOKEILE METABURNIA 60 PÄIVÄN AJAN

Ilmaiseksi – Maksat vain postikulut 7,90

Kirjoita puhelinnumerosi

Sinut ohjataan tilauslomakkeeseen, joka on esitäytetty puhelinnumeroosi liittyvillä tiedoilla. Et tilaa vielä mitään.